maanantai 15. heinäkuuta 2013

Animecon 2013

Kuopiossa tuli käytyä ja tuttuja nähtyä. Oli kivaa, vaikka ensivuonna en taidakaan mennä.

Lauantaina lähdimme ajamaan mökiltämme kohti Kuopiota. Meikkasin Pieksämäen ABC:llä ja siitä saavuin conipaikalle. Cossasin siis hahmoa Jade West sarjata Victorious. Pyörin lähinnä Essin, Ossin, Maxin, Inkan, Veeran ja Nikon kanssa. Tuli myös nähtyä Jannea ja Juttaa, sekä uutta tuttavuutta Annia. Ostin muotovalio laaman <3

Sunnuntaina kaikki meni pieleen. Tajusin hotellissa, että pindini jäivät mökille. En siis voinut cossata miestä (= sunnuntain cossia). Peruukkisukka tippui vessanpönttöön ja huulipunani putosi lavuaariin ja meni mössöksi. Lisäksi sukkahousut olivat rikki niin en voinut pukea Jadea ylleni. Tulin tulokseen että en sitten cossaa mitään. Puin ylleni osat miehisestä cossistani eli maastohousut, mustan topin ja maiharit. Ostin Mystique figuurin heti conin alussa Nikon kannustuksella ja hengailin taas Essin ja Nikon kanssa. Ajettiin mäkkäriin syömään ja se auto on niin jees :D basso <3 Käytiin katsomassa esityskisa loppu conista ja pakko sanoa että taso oli yhtä huippua kuin desuconissa ! Voitto meni oikeaan osoitteeseen. Mutta juontaja oli PARAS :'D 

Sitten kuvia:

Saturday:

     
           Victorious cosplay !

       
                 My lama ~<3

Sunday:

           Söpöjä leluja ;_____; <3
                 Minähhhhhh

       
                  Ostoksett :))

         
                   Niko ja Essi <3


Nähdään taas ! Seuraavaksi Tracon~

 

torstai 4. heinäkuuta 2013

Fluttershy

Ei mulla muuta vakavaa ole kuin etten keksi yhtään mitä cossasin Traconissa. Peruukki pitäisi tilata piakkoin, mutta  varmaa ideaa ei vain synny.

Tiesittekö muuten, että olin ekaa kertaa kilpailemassa pukukisassa Tampere Kupliissa 2013 ? Parantelin Fluttetshy gaala cossiani, ja tässä olisi muutama kuva.

        
Lavakuvaa... En muista kuvaajaa, löytyy www.kuvat.aniki.fi osoitteesta !
         
 Otettiin ennen kisaa, mielestäni ihan kiva (:
           Kaikki me lavahörhöt !!!!!!!!!

Se oli tosi kivaa, ja sain uusia tuttuja etenkin siinä jonossa missä odotimme vuoroamme lavalle ja myös siinä kohtaa, missä tuomarit päättivät finalistit ja silmäniloa 15 minuuttia aikaa ja saimme jutella keskenämme x)

Ensivuonna varmaan uudestaan sinne kisaamaan, oli sen verran kiva kokemus eikä se kisa tuottanut samanlaisia paineita kuin Traconin esityskisa missä olis vuonna 2011.